Heidis Ekonomi
Ihmisen kokoinen tilitoimisto
Numeroiden vastapainoksi tarvitaan lämpimiä kohtaamisia.
Heidis Ekonomi on pieni ja ihmisläheinen tilitoimisto, joka palvelee pieniä ja keskisuuria yrityksiä kaikenlaisissa kirjanpidon ja palkkahallinnon tehtävissä.
Teemme myös tilinpäätökset, kilpailutukset ja veroilmoitukset.
Ulkoistamalla yrityksesi kirjanpitoon, palkanlaskentaan ja taloushallintoon liittyvät tehtävät, vapautat kätesi omaan erikoisosaamiseesi ja tuloksen tekemiseen.
Palvelua saat tarvittaessa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Sähköisistä ohjelmistoista käytössämme on Netvisor, Fennoa ja Maatalousneuvos mutta tarvittaessa voimme käyttää asiakkaan omaa järjestelmää.
Empatialla kohti kovia tuloksia Välitämme asiakkaistamme, joten minimin sijaan teemme aina sen, mitä tarvitaan ja mikä auttaa sinua kasvattamaan yrityksesi liiketoimintaa.
Opastamme ja konsultoimme myös silloin, kun suunnittelet yrityksesi kasvattamista tai joudut päättämään yritystoiminnan.
Me emme ole kasvoton kirjanpitäjä, eikä asiakas ole meille pelkkä toimeksianto. Välitämme asiakkaistamme ja otamme sinut vastaan sellaisena kuin olet.
SUURKIITOS Naisten Illan upeille naisille - näytteilleasettajille, malleille, henkilökunnalle, vieraille - teille kaikille, jotka teitte illastamme ikimuistoisen 😍❤️💯🔥⚘️
Muotinäytöksessä pääsimme ihailemaan:
@tazziaoy & @evelacesatumaa & ...@boutiquecisar & @amanputiikki kauden U P E I T A vaatteita ja asusteita 😍
Nyt on aika kiitosten ja palautteen ❤️ laita meille viestiä, mikäli sinulla on toiveita ja kehitysideoita seuraavaa Naisten Iltaa ajatellen. Tapahtuma järjestetään varmasti myös ensi vuonna!

Kohta nähdään 😍😍
Lippuja saa ovelta 10 € sis. lasi kuohuvaa, glögi & pientä purtavaa.
Tervetuloa 🥂❤️

Huomenna mennään ja meillä on kunnia esitellä vielä kaksi uutta näytteilleasettajaa, joiden palveluihin pääset tarkemmin tutustumaan paikanpäällä 😍
Arvon naiset - enää alle vuorokausi💯🥂🔥❤️ Pian nähdään!

Alle viikko - jeeee😍💯🔥
Ota mukaan ystäväsi ja saavu viettämään kanssamme ikimuistoista iltaa! Nautitaan paikallisten yrittäjien upeista tuotteista ja palveluista. Illan aikana voit vaikka muotoilla kulmat ja värjäyttää ripsesi ammattilaisella, nauttia pikakasvohoidosta, ...kartoittaa sinulle sopivimmat sävyt värianalyysin kautta, löytää unelmiesi pikkujouluasun (myös alusasut) ja meikit, shoppailla kaikki tulevan Joulun joululahjat, pyytää henkilökohtaisen tarot-tulkinnan ja tsekata muotinäytöksestä syksyn ja talven säihkyvimmät asukokonaisuudet - meillä on luvassa vaikka mitä ihanaa ensi keskiviikkona!
Sydämellisesti tervetuloa ❤️
#porvoo #naistenilta #borgå #tapahtumatporvoo #porvootapahtumat #naisyrittäjät #yrittäjänaiset #porvoonyrittäjät #tapahtumatuusimaa #ladiesnightporvoo #naisteniltaporvoo #porvoonaistenilta #porvoolaiset #yrittäjyys #pikkujoulut

Alle viikko Naisten iltaan 😍💯!!!
Tapahtuma täynnä naisenergiaa - paikallisten yrittäjien upeita tuotteita ja palveluita mm. muotia, koruja, kauneushoitoja, hyvinvointia, mystiikkaa, joululahjoja, muotinäytös ja vaikka ja mitä! Tuu mukaan viettämään kivaa iltaa meidän kanssamme ...❤️
Liput 10€ ovelta tai Mobilepay: 31269.
Jeeee💫
#tapahtumatuusimaa #porvoo #naisteniltaporvoo #borgå #tapahtumatporvoo #porvootapahtumat #naisyrittäjät #yrittäjänaiset #pikkujoulut
Ota yhteyttä ja laitetaan yhdessä yrityksesi talousasiat kuntoon!
Soita, tai laita yhteydenottopyyntö sähköpostitse.